maaliskuu 3, 2010 Luonut zondag
Sunnuntaina vietämme viimevuotiseen tapaan Oscar-valvojaisia. Alkuilta kuluu katsellen vuoden tärkeimpien elokuvien trailereita. Arvovaltainen raati kommentoi elokuvia joko trailerin tai jopa itse elokuvan perusteella. Myös yleisöllä on mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä vuoden elokuvista.
Raadissa nähdään kirjailija Juri Nummelin, lukuisista yhtyeistä sekä Film-O-Holicin sivuilta tuttu Heidi Horila, tositv-julkkis Kaki ja näyttelijä Markus Lappalainen. Illan isäntänä Zondagin Konsta Weber.

Yleisö voi ennustaa omia voittajasuosikkejaan ja parhaiten arvanneille jaetaan palkinnoiksi lippuja huhtikuiseen Fest-O-Ramaan.
Raadin jälkeen, eli noin kello 22.30 Markus Lappalainen (tuplaroolissa) ja Jussi Tanhuanpää tulevat antamaan näytteen ensi viikolla alkavasta Improklubista. Sinnepä voi ostaa myös lippuja jo etukäteen, eli Tiketistä
Arvokas pukeutuminen on toivottavaa (kuvia viime vuodelta Flickrissä). Raaditus alkaa kello 20.30 ja ohjelman jälkeen Klubille voi jäädä seuraamaan Oscar-valvojaisia aina varsinaisen gaalan alkuhetkiin asti, jolloin ravintola menee kiinni.
Nähdään sunnuntaina!
Avainsanat: bb-kaki, heidi horila, improklubi, juri nummelin, markus lappalainen, oscar-valvojaiset
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »
maaliskuu 2, 2010 Luonut zondag
Dokumentit Bring The Beat Back ja We Call It Skwee + Mesak-LIVE

Perjantaina 5.3. Kulttuuriyhdistys Zondag yhdistää voimansa Sheikki Sheikki ja Disko WTF?! -klubien kanssa, kun saman illan aikana nähdään yksi maailman varhaisimmista teknodokumenteista, sekä dokumentti pohjoismaisesta skweee-musiikkityylistä.
Hannu Puttosen Bring The Beat Back on piireissä kysytty dokumentti 90-luvun teknokulttuurista. Vuonna -92 valmistunutta Puttosen ohjausta pidetään ensimmäisenä katsauksena ajan elektroniseen tanssimusiikkiin. Dokumentissa ääneen pääsevät mm. KLF, LFO sekä Cabaret Voltaire. Harvinaista dokumenttia ei löydy tällä hetkellä verkosta, joten tilaisuutta ei kannata jättää välistä.
Illan toisena elokuvana ohjelmassa on pohjoismaista synteettistä funkia eli skweeetä käsittelevä Iacopo Patiernon ja David Giesen dokkari We Call It Skweee. Kaksikon teos tarjoaa kokonaiskuvan lähinnä vinyylillä julkaistavaan, hajanaisissa artikkeleissa eri puolilta valaistuun musiikkigenreen. Oman, skweeeksi nimetyn musiikkityylin keksimisestä kertoo innostuneiden muusikoiden jatkuvasti kasvava joukko. Kompakti dokkari onkin paras sisäpuolelta luotu katsaus elinvoimaiseen, mutta harvemmin virallisemmissa medioissa käsiteltyyn musiikkigenreen.
Elokuvien jälkeen Klubin Ilta-kerroksessa esiintyy yksi skweeen voimahahmoista, Harmoenia-levy-yhtiön pomo Mesak sekä DJt Goatboy (Sheikki Sheikki), Pefletto Funk ja Ripatti LaBelle (Disko WTF?!) ja Kimito Diskotek (Sussudio!). Luvassa on jykevää bassoa ja yllätysvieraita.
KOLO: 20:30 Bring The Beat Back. O: Hannu Puttonen + 21:30 We Call It Skweee. O: David Giese & Iacopo Patierno. Vapaa pääsy
ILTA: MESAK (Harmoenia)
dj’s Goatboy, Pefletto Funk, Ripatti & Kimito Diskotek + Guests. Liput 3€
We call it skweee – traileri Vimeossa.
Avainsanat: bring the beat back, Disko WTF, harmoenia, mesak, Musarama, puttonen, Sheikki sheikki, skweee
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »
helmikuu 24, 2010 Luonut zondag

Venäläissyntyinen multi-instrumentalisti Andre Solomko luotsaa Turku Jazzissa 10.3. esiintyvää Vinyl Jam-projektia. Hänellä ja ystävällään Vladimirilla on missiona saavuttaa täydellinen analoginen soundi. He etsivät sitä pienessä studiossa keskellä suomalaista metsää.
Johannes Östergårdin ja Kaspar Kavenin elokuva
Like in Old Glorious Times nähdään Musaramassa Klubin Kolossa keskiviikkona 3.3. klo 20.30 alkaen (kesto 45 min). Vapaa pääsy.
Elokuvan jälkeen Klubin Illassa erittäin kovat (tyttö)bändit The Deer Tracks ja Wedding Crashers. Livessä Nato – No Way – Rauhankonsertti.
Elokuvan traileri Vimeossa.
Avainsanat: Andre Solomko, Johannes Östergård, Kaspar Kaven, Like in old glorious times, Turku Jazz, Vinyl Jam
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »
helmikuu 19, 2010 Luonut zondag

Helmikuun Sussudiossa live-vetona Baxter.
Siis tänään!
Mullet Recordsille levyttävä Baxter yhdistelee kappaleissaan housea, discoa, synapoppia ja kaikkia muita elämää paremmaksi tekeviä asioita. Aiemmin Millioners-yhtyeestä tutuksi tullut Baxter on kerännyt myös runsaasti blogihuomiota Proof-kappaleellaan, josta remixejä ovat tehneet mm. Lifelike ja Idiotproof.
Live alkaa klo 24. Kannattaa tulla ennen sitä, sillä 24-01 liput maksavat 3€ ja muutoin pääsee ilmaiseksi sisään.
Ennen ja jälkeen Baxterin keikan yleisöä timangien välkkeessä viihdyttävät DJ’t Kimito Diskotek ja Art Vandelay.
Eli 3€ klo 24-01, muutoin 0€.
Avainsanat: Baxter, dynamo, Sussudio
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »
helmikuu 16, 2010 Luonut zondag
Avainsanat: Fest-O-Rama!, paperipussimies
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »
helmikuu 15, 2010 Luonut zondag
Kiitos kaikille eilen paikalle saapuneille!
Ystävänpäivän Kosmorama houkutteli Klubille mukavasti väkeä katsomaan lyhytelokuvia ja poikkeuksellisen lukuisaa ohjaajavierasjoukkoa. Mm. Guldbaggella palkittu Mårten Nilsson sai vastailla kävijöiden kysymyksiin poikkeuksellisesta elokuvakerronnastaan. Jaakko Kajanin Chiefs kirvoitti hervottomat naurut yleisöltä ja Joonas Rutasen ja Veera Lehtolan Orkesteri edusti mahdollisesti kauden upeinta kuvausjälkeä Kosmoramassa.
Piirrosanimaatio Homeland oli liikuttava elokuva ystävyydestä ja herttaisen muffinssin tähdittämä stop-motion animaatio Sweet Dreams hellyttävä lopetus illalle.
Mikäli elokuvat jäivät näkemättä tai haluat katsoa ne uudestaan, tässä ainakin Gnufilm-tuotantoyhtiön sivut sekä Kirsten Leporen sivut. Kuvia illasta luvassa pian.
Seuraava Musarama 3. maaliskuuta ja Kosmorama 7. maaliskuuta. Nähdään!
Avainsanat: Chiefs, Homeland, Hur man gör, Orkesteri, Sweet Dreams, This Is Alaska
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »
helmikuu 14, 2010 Luonut zondag
Sitten kun olet laskenut pulkalla ja syönyt tarpeeksesi laskiaispullaa (mantelilla tai hillolla, molemmat hyviä), niin soita ystävällesi tai laita vaiks buzzia ja pyydä se Klubille sun kans katsoon elokuvia.
Meillä on tänään 6 hienoa elokuvaa ja paljon vieraita. Joonas Rutanen ja Veera Lehtola tulevat esittelemään Orkesteri-elokuvansa ja Jaakko Kajan on paikalla Chiefsin kanssa.
Lisäksi meille tulevat kylään Ruotsista Mårten ja Adam Nilsson. Heiltä näytetään hulvattomat elokuvat This Is Alaska ja What You Do.
Lisäksi on kaksi oikein ihastuttavaa animaatiota, jotka sopivat paremmin kuin hyvin tähän ystävänpäivään.
Nähdään kello 20 Klubin Kolossa! Me tarjotaan popkornit.
Avainsanat: klubi, kosmorama
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »
helmikuu 11, 2010 Luonut zondag

Sunnuntain Kosmoramassa 6 elokuvaa, paikalla myös tekijöitä.
Turun Taideakatemiasta:
Jaakko Kajan: Chiefs
Joonas Rutanen ja Veera Lehtola: Orkesteri
Elokuvien ohjaajat paikalla.
Lisäksi maailmalta, eli Ruotsista vieraiksemme saapuvat elokuvien This Is Alaska ja What You Do tekijäryhmästä Mårten ja Adam Nilsson.
Ohjelmassa myös seuraavat elokuvat:
Juan de Dios Marfil: Homeland
Kirsten Lepore: Sweet Dreams
Ovet kello 20 ja elokuvat kello 20.30 alkaen. Elokuvat taukoineen ja ohjaajien puheenvuorot mukaanlukien yhteensä noin kaksi tuntia.
Sisäänpääsy ja popkornit ovat ilmaisia.
Tuo ystäväsikin!
Avainsanat: jaakko kajan, joonas rutanen, This Is Alaska, Veera Lehtola, What You Do, ystävänpäivä
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »
helmikuu 10, 2010 Luonut zondag
Uusin VICEn numero tuli tänään. Niitä ei tullut kovin montaa, osa jaettiin illan Musaramassa, loput ovat Klubilla. Mukana tulee t-paita ja paljon kiinnostavaa luettavaa.
Musarama-dokumentissa vilahtaneista nigerialaiselokuvista on lisää juttua viime marraskuun VICE-lehdessä. Elokuvia myös Youtubessa, josta ne löytyvät parhaiten hakusanayhdistelmällä: 666 Nigeria Vice.
Avainsanat: 666, Nigeria, Vice
Aihe(et): Uncategorized | Jätä kommentti »